22. syys, 2020

Näkökulma

Näkökulma ja sen vaihtamisen vaikutus todellisuuteen.

Jos otamme esimerkiksi huoneen, jossa pöydällä on iso arpanoppa. Ympärillä istuu neljä ihmistä, yksi jokaisen lappeen kohdalla, eli jokainen näkee eri määrän pisteitä nopassa, mutta siis kaikki on yhtä mieltä, että siinä on noppa. Nyt jos joku kertoo näkevänsä kolme pistettä, toinen voi uskoa tai olla uskomatta, mutta jokainen näkee juuri sen minkä on valinnut nähtäväkseen. Toisaalta jos vaihtaakin paikkaa voi huomata, että eri suunnalta katsottuna näkyykin eri todellisuus, onkin eri määrä pisteitä eri lappeella. Näin tapahtuu monessa asiassa arjessamme, eli mikäli tutkimme vain yhtä lähestymistapaa ”omana” ja emme edes yritä nähdä muita näkökulmia. Käytännössä väitämme muille, että se kapea lohko todellisuutta on absoluuttinen totuus, vaikka se mitä näemme, on sekin subjektiivinen näkemys asiasta (esimerkkinä edelleen noppa, jos yksi näkee viitosen, toinen viisi ykköstä ja kolmas näkee puolet kymmenestä samassa näkökulmassa).

Siis mihin pyrin?

No, kun seuraa keskusteluja (myös omaa), usein vastakkainasetteluun lähtevät ensimmäisenä he joiden mielipide perustuu yhteen näkökulmaan ja toisaalta näkökulman vaihtamista kokeilevat usein ovat valmiimpia kyseenalaistamaan koko ”totuuden”. Koska he huomaavat, että ei ole yhtä totuutta, vaan on monimuotoisia variaatioita asioiden yhdistelmistä.

-J.V.Saresvirta-

Uusimmat kommentit

05.03 | 21:22

Soita tai laita viestiä suoraan minulle Puh. 0453497381
Terv. Ville Saresvirta/ El Camino Ry

04.03 | 06:28

Haluaisin ostaa El Camino kirjan

25.04 | 18:16

Upeat Ihmiset tekevät Upeita Asioita <3

02.03 | 18:04

Moi Krista.

Ehdottomasti toimisi ja olen valmis modifikoimaan metodia erityistarpeisiin.
Ota yhteyttä s-postilla niin laitan lisää yhteystietoja...
ville.saresvirta@elcamino.fi

Jaa tämä sivu